Tilaa uutiskirjeemme, saat 10% alennuksen ensimmäisestä tilauksestasi! (Koskee vain normaalihintaisia tuotteita.)

Pohjoisen kutsu

Versonpuodin uusi Pohjoisen kutsu -mallisto on saanut alkunsa taiteilija Elina Antilan suunnittelemasta kuosista, joka ammentaa inspiraationsa Oulun seudun historiasta ja pohjoisen luonnon voimasta.

Joki virtaa vuolaana. Veden voima vierii.
Puro, järvi, joki ja meri, siinä on veden tie.
Se kovertaa syvän uoman läpi suon ja metsän.
Vesi näkee ja kuulee kaiken, laittaa ne muistiin.

Kärppä kiitää koloon
Kurki laulaa suolla
Kuusi kurkottaa kohti taivasta

Sitten virta jatkaa kulkuaan. Sen penkereillä aika pysähtyy.
Siinä se taas oli, kuulitko?
Sen aistii kaikkialla. Tuuli humisee havuissa,
Varvikko rahisee tunturissa ja taivaankansi
laulaa pehmeitä sävyjä.

Pohjoinen kutsuu.

Tämän tarinan äärelle kokoonnuimme myös kutsuvierasillassa, joka oli kaikin puolin meille merkityksellinen. Saimme esitellä Pohjoisen kutsu -malliston ensimmäistä kertaa ja jakaa sen tarinan yhdessä vieraidemme kanssa. 

Yksi eilisen illan koskettavimmista hetkistä koettiin, kun säveltäjä Miikka Lehtoaho oli tehnyt Elina Antilan Pohjoisen kutsu -kuosin pohjalta sävellyksen. Taitavat muusikot esittivät meille vajaan 20 minuutin mittaisen teoksen, joka on nyt kuunneltavissa Spotifysta!

Musiikin myötä kuosi avautui aivan uudella tavalla ja sen tarina sai vieläkin syvemmän merkityksen. Ilta yhdisti hienolla tavalla kulttuurin, taiteen ja musiikin. Ilta oli myös kunnianosoitus Oulu2026 kulttuuripääkaupunkivuodelle.

Kiitos vielä kerran Miikka Lehtoaho, Marja Kukkala, Paula Nurila ja Mikael Säily upeasta musiikista, taiteilija Elina Antila hienosta Pohjoisen kutsu -kuosista, Hyväkakku mielettömän herkullisista tarjoiluista ja Minna Ekdahl todella kauniista kukka-asetelmista. 

Ja erityisen lämmin kiitos vielä meidän vieraillemme, te teitte tästä tapahtumasta erityisen. ❤️

Pohjoisen kutsu -mallistossa mukana myös neljä muuta upeaa uutuuskuosia:

Syreeni, suunnitellut Minna Immonen

Kevät saapuu hiljaa. Ensin valona, sitten tuoksuna.

Syreenin kukinnot nousevat esiin kevyesti, kerros kerrokselta. Niissä on jotain tuttua. Kuin muisto lämpimästä päivästä, joka viipyy vielä hetken.

Oululaisen taiteilijan, Minna Immosen vesivärein maalaamassa Syreeni-kuosissa pohjoinen näyttää herkän puolensa.

Nocturne, suunnitellut Elina Antila

Ilta hiipii hiljaa. Nocturne on kuin kaunis sävel, joka kulkee yön mukana. Se on hidas, rauhallinen ja lempeä. 

Pohjoisen luonnossa voi aistia saman tunnelman kun ilta on vapumassa yöhön. 

Yötön yö.

Se ihana, taianomainen ja valoisa kesäyö, jolloin kesän kirkkaat värit ovat utuisampia vain pienen hetken, kunnes auringon valo taas kajastaa horisontissa.

Halaus, suunnitellut Outi Virtanen

Tumman pohjan keskeltä nousee kukkia. Ne ovat kirkkaita ja pehmeitä yhtä aikaa, aivan kuin pieniä valon pilkahduksia kesäyön hämärässä.

Outi Virtasen kuvituksessa on leikkisyyttä ja rohkeutta. Kukat asettuvat rinnakkain, ollen jokainen omanlaisensa, mutta silti osa samaa tarinaa.

Tässä kuosissa on pohjoisen luonnon vastakohtia. Herkkyyttä ja voimaa, valoa ja varjoa. Ja niiden väliin mahtuu se tärkein.

Lämpö ja halaus.

Kuningatarkukka, suunnitellut Elina Antila

Kesä on runsaimmillaan, kukat täydessä loistossaan.

Kuningatarkukka levittäytyy ympärilleen kuin lämmin päivä pohjoisen luonnossa. Vaaleat ja keltaiset kukinnot hehkuvat pehmeää valoa vihreiden oksien suojassa mutta kuitenkin upeina ja vapaina.

Elina Antilan Kuningatarkukka-kuosissa on samaa elinvoimaa kuin niityllä, jossa kaikki kasvaa vapaasti ja tilaa riittää hengittää.

Tutustu uutuusmallistoon ja tule mukaan, kun pohjoinen kutsuu!

Ostoskoriin käytetyt lahjakortit